Oletko valmis hyppäämään kuningaskuntaan, jossa magia on arkipäiväistä? Reyna on kuviteellinen kuningaskunta, joka sijoittuu Iso-Britanniaa etäisesti muistuttavalle saarelle. Kuningaskunnassa hallitsee tavallisten ihmisten suku, joka satoja vuosia sitten uskaltautui ensimmäisenä matkustamaan mystiselle saarelle, joka tarinoiden mukaan kuhisee yliluonnollisia otuksia.
Luvassa on draamaa, rakkautta ja taikuutta. Tutustu meihin myös Discordissa!
14. syyskuuta 2023
Syksy on tullut myös Kingdom of Reynaan ja foorumilla on tehty syyssiivousta. Meillä on uusia hahmoja, uusia pelikuvioita ja syksyn mittaan luvassa on myös hauskaa yhteistä tekemistä koko konkkaronkalle!
Kiinnostaako liittyminen? Tutustu erityisesti liittymisalueelta löytyvään liittyjän oppaaseen ja hyppää mukaan keskusteluun Discordissa - olet mitä lämpimimmin tervetullut!
Cora on metsäinen alue Reynan ja Dorchan välissä ja sitä asuttaa haltiat. Haltiat ovat asuneet saarella jo paljon ennen ihmisten tuloa, tuhansia ja taas tuhansia vuosia. Heitä hallitsee kuningas Ilorin, joka on isänsä jälkeen todettu hyväksi ja reiluksi kuninkaaksi. Coran maa alkaa heti Reynan rajakaupungin Fronteran takaa ja päättyy Dorchan kaupunkiin Mardeniin. Etelä-Pohjois akselilla maa on siis hyvin lyhyt, sen läpi ratsastaa muutamassa päivässä. Koillisesta lounaaseen alue on kuitenkin koko saaren suurin. Ikimetsä valtaa suurinta osaa aluetta, mutta lounaassa lähellä rannikkoa suuret vuoret tulevat metsän ja meren väliin.
Coran läntisellä puolella on maan pääkaupunki Valora, ja idässä on magiaa opsikelevien arkaanien Shyla Thalone. Suurin osa haltioista asuu pääkaupungissa. Shyla Thalone taas on pääasiassa arkaanien asuttama. Kaupungista muodostui tuhansia vuosia sitten arkaanien yhteisö, koska nuoret magiasta kiinnostuneet haltiat hakeutuivat sinne kokeneiden arkaanien oppiin. Arkaaneilla on oma johtajansa, mutta he ovat kuninkaan vallan alaisuudessa.
Haltioiden arkkitehtuuri on yhtä aikaa koristeellista ja huomaamatonta. He rakentavat asumuksensa joko puiden runkoja pitkin reilusti maantason ylle, tai puiden väliin runkojen myötäisesti. Kaikki rakennetaan luontoa ja ympäristöä kunnioittaen. Metsässä kävellessä asumuksia ei välttämättä edes huomaa, jos ei osaa etsiä niitä. Harjaantunut silmä näkee, kuinka kaunista ja koristeellista haltioiden rakennukset ovat. Koukeroiset kaiverrukset ja luonnolisen kaarevat muodot ovat heidän erikoisosaamistaan.
Historia
Kun ihmiset löysivät tiensä saarelle, haltiat suhtautuivat heihin varauksella, mutta uskoivat yhteiselon olevan mahdollista. Ihmiset asettuivat saaren kaakkoispuolelle, eivätkä häirinneet haltioiden eloa. Muut kansat, erityisesti dorchai, eivät hyväksyneet uuden kansan saapumista saarelle, ja lopulta syttyi sota 1200-luvulla, koska sen hetkisellä ihmisten kuninkaan neuvonantajana ollut haltia ja prinsessa rakastuivat toisiinsa. Kuningas ei suvainnut lajienvälistä suhdetta, vaan määräsi lopulta haltian teloitettavaksi. Haltiat pysyivät neutraaleina maantieteellisestä sijainnistaan huolimatta. Koska heidän maansa oli Dorchan ja Reynan välissä, kävivät kuningas Elerion ja ihmisten kuninkaat neuvotteluita sotatoimiin liittyen. Kohtalokkaan vahingon seurauksesta Elerionin vaimo sai kuolettavan osuman huolimattoman sotilaan nuolesta, ja äkkipikaisena kuninkaana Elerion ei suostunut jatkamaan neuvotteluita, vaan julisti liittyvänsä sotaan ihmisiä vastaan. Suuri sota jatkui yli sata vuotta, ja lopulta päättyi tarkkaan asetettuihin rajoihin joita jokaisen kansan tuli kunnioittaa.
Vaikka haltioita alkoi pikkuhiljaan palata ihmisten maille kokemuksien ja uuden oppimisen perässä, ei kuningas Elerion hyväksynyt yhdenkään ihmisen astua jalallaankaan maillensa, ja kaikki ihmiset ja puolhaltiat jotka olivat asuneet Valorassa joutuivat lähtemään. Elerion hallitsi vihalla ja katkeruudella, eikä mennytkään kuin puolitoista vuosisataa ennen kuin hänen poikansa Ilorin astui valtaan. Ilorin pyrki korjaamaan Reynan ja Coran tulehtuneita välejä, ja salli ihmistenkin muuttaa takaisin Coraan.
Kun välikohtaus ihmisten kuninkaan tyttären ja tämän haltianeuvonantajan välillä tapahtui, olivat kaikki haltiat kauhistuneita. Ilorin pyrki pitämään välit Reynaan hyvänä, mutta Icosassa asuvat haltiat kokivat asiat hyvin eri tavalla. Haltioita kohdeltiin ihmisten kaupungeissa huonosti, heitä syrjittiin, pahoinpideltiin ja pidettiin jokaisella tavalla ihmisiä huonompina. Arkaanit vihastuivat omiensa huonosta kohtelusta, ja useat liittyivät Reynassa asuvien haltioiden kapinoihin. Ilorin yritti pitää arkaanit erillään ihmisten ja heidän kaupunkiensa haltioiden kapinoista, mutta arkaanien päättäjissä oli äkkipikaisia mieliä. Kapinat eskaloituivat väkivaltaisiksi, ja lopputulemana ihmisten kuningas kielsi kaikkien haltioiden pääsyn kaupunkeihinsa. Ilorin on siitä lähtien pyrkinyt paikkaamaan ihmisten ja haltioiden, erityisesti arkaanien välejä.
Magia ja arkaanit
Kaikilla haltioilla on taikaa veressään. Haltiat elävät pitkään, jopa tuhatvuotiaiksi, ja pysyvät ihmisten silmiin nuorekkaina ikuisesti. Heillä on ihmisiä terävämmät aistit, ja kyky olla yhteydessä muihin elollisiin ja luontoon.
Arkaanit ovat haltioita, jotka opiskelevat itäisessä Shyla Thalonen haltiakaupungissa magiaa ja sen käyttöä. Haltioiden magia on hyvin tieto- ja opiskelupohjaista (arcane). He tutkivat ja kirjoittavat loitsuja ja keräävät luonnosta yrttejä ainesosiksi erilaisiin rohdoksiin. Rohdosten lisäksi he myös polttavat yrttejä voidakseen hengittää niiden tuottamaa savua maagisia voimia tai näkyjä saadakseen. Arkaanien magia ei ole lähtöisin heistä itsestään, vaan heidän ympäristöstään, eikä se näin ollen ole yhtä luonnollista kuin esimerkiksi Dorchassa. Arkaanit joutuvat aina käyttämään jotakin välinettä, johon sitovat taikansa, oli se sitten loitsukäärö, rohdos, tai iholle maalatut voimakkaat riimut ja symbolit. Arkaanit janoavat tiedon perään, ja tutkivat paljon myös ympäristöään ja historiaa.
Arkaanit ovat yhtä lailla kuninkaan vallan alaisina, vaikka Shyla Thalonen ja arkaanien omista asioista päättää myös The Circle joka on pieni ryhmä kokeneita, vanhoja arkaaneita. Arkaanien mielipiteet saattavat usein eritä kuninkaan mielipiteistä, ja siksi kuningas ja Kehä tapaavat usein neuvotteluiden merkissä.
Tavat ja kulttuuri
Valora on Coran suurempi haltiakaupunki. Tuhannet haltiat elävät sovussa ja rauhassa kaupungissa. Yhteisöä voisi verrata ihmisten kaupunkiin, mutta rikollisuus ja korruptio ovat olemattomia. Haltioista löytyy aniharvoin yksilöitä, jotka haluaisivat tuhota yhteisen kodin tai aiheuttaa harmia muille.
Haltioiden yhteys luontoon sekä toisiinsa on erityinen, ovathan he itsekin osa luontoa. Haltiat uskovat jumaluutta olevan kaikkialla ja kaikessa ympärillä. Kaikki on pyhää. Haltiat voivat tuntea luonnon kärsimyksen sitä kohdatessaan, ja samoin he pystyvät aistimaan vastaavia tunteita toisissaan sekä ihmisissä. Haltioiden ymmärrys tunteista ja niiden kanssa kosketuksissa olemisesta on aivan eri tasolla kuin ihmisillä tai muodonmuuttajilla. Suuri kyky empatiaan auttaa haltioita melkein itsekin tuntemaan toistensa kokemat tunteet ja sen vuoksi kommunikaatio haltioiden välillä on todella vaivatonta. Voimakkaat tunteet ovat myös olleet kohtalokkaita monille haltioille. Suruun, ja miksei myös vihaankin voi hukkua, se voi ajaa haltian niin suureen epätoivoon ja tuskaan, että haltia kokee paremmaksi jättää maallisen ruumiinsa taakseen ja pyytää pääsyä lepoon ikuiseen puutarhaan.
Shyla Thalone on hyvin eri maata kuin Valora. Se on täynnä ääntä ja kaaosta, kokeilua ja uuden oppimista. Toki haltiat sielläkin arvostavat rauhaa ja kauneutta, harmoniaa, mutta kokeneet sekä vasta opettelevat arkaanit värittävät kaupungin maisemaa räväkästi. Shyla Thalone on tiiviimpi ja paljon pienempi yhteisö, jossa lähes kaikki tuntevat kaikki.
Pyhä yhteys luontoon
Haltiat eivät palvo jumalia, eikä heillä ole uskontoa. Sen sijaan he kokevat yhteyden luontoon pyhäksi ja pyrkivätkin elämään harmoniassa sen kanssa. He suhtautuvat luontoon kunnioittavasti ja paheksuvat niitä, jotka siitä yrittävät hyötyä tai jotka sitä tuhoavat. Haltiat suhtautuvat elämään niin kuin heillä olisi aikaa loputtomasti - mitä heillä onkin. Useat ihmisten ja dorchai-maagien aiheuttamat kärhämät tuntuvat heistä vähäpätöisiltä ja lyhytnäköisiltä. Moni jo varttuneempi haltia muistaa ajan ennen ihmisten saapumista; ajan, kun luonnonhenkiä vaelsi saarella vapaasti. Nyt luonnonhenget ovat piiloutuneet maailmalta ja ainoa paikka jossa heihin voi satumaisella tuurilla törmätä, on Cora. Haltiat ovat aina olleet luontaisesti kiinnostuneita taivaan tapahtumista ja heillä onkin monia monimutkaisia järjestelmiä, joiden avulla he pystyvät ennustamaan tulevaa. Tunnetuin ja käytetyin niistä on kymmenen vuoden sykli, jonka jokaiselle vuodelle maailmankertojat - tähtienlukijat - ovat antaneet ennustuksensa.
Mitä sitten tapahtuu, kun haltia kuolee luonnollisesti? Moni haltia alkaa tuntea itsensä väsyneeksi, kun 1000 vuoden kunnioitettava ikä alkaa lähestyä. Maailman ennen niin kirkkaat sävyt haalistuvat, eikä oikein mikään enää säväytä. Tällöin haltia voi pyytää pääsyä ikuisten puutarhaan (the Garden of Eternals), jossa hänen sielunsa liittyy muiden haltioiden sielujen joukkoon. Keho jää ja kuihtuu pois, muuttuen jälleen osaksi luontoa. Ikuisten puutarha on olemassa. Se on ympäröity voimakkaalla magialla, joka sallii kulkemisen ainoastaan yhteen suuntaan - sisälle. Haltiat, jotka ovat valmiita vapauttamaan sielunsa, kävelevät yleensä itse sisälle. Ne, jotka kuolevat väkivaltaisesti tai muista syistä, kuljettaa lautturi pitkin puutarhaan kulkevaa jokea. Tapa, jolla haltiat kuolevat, on rauhallinen ja lähes yhtä runollinen; he muuttuvat hiljalleen tomuksi.