Oletko valmis hyppäämään kuningaskuntaan, jossa magia on arkipäiväistä? Reyna on kuviteellinen kuningaskunta, joka sijoittuu Iso-Britanniaa etäisesti muistuttavalle saarelle. Kuningaskunnassa hallitsee tavallisten ihmisten suku, joka satoja vuosia sitten uskaltautui ensimmäisenä matkustamaan mystiselle saarelle, joka tarinoiden mukaan kuhisee yliluonnollisia otuksia.
Luvassa on draamaa, rakkautta ja taikuutta. Tutustu meihin myös Discordissa!
14. syyskuuta 2023
Syksy on tullut myös Kingdom of Reynaan ja foorumilla on tehty syyssiivousta. Meillä on uusia hahmoja, uusia pelikuvioita ja syksyn mittaan luvassa on myös hauskaa yhteistä tekemistä koko konkkaronkalle!
Kiinnostaako liittyminen? Tutustu erityisesti liittymisalueelta löytyvään liittyjän oppaaseen ja hyppää mukaan keskusteluun Discordissa - olet mitä lämpimimmin tervetullut!
Hahmon luominen on kenties kaikista tärkein asia roolipelaamisessa ja vasta sen jälkeen tulee kaikki muu. Ilman hahmoasi et voi seikkailla pelimaailman miljöössä, joten sen vuoksi hahmonluontiin on tärkeää panostaa; tee hahmostasi sellainen, että se kiinnostaa sinua itseäsi ja sillä pelaaminen tuntuu mielekkäältä. Hahmon kirjoittamisessa saa ja mielellään myös täytyy käyttää luovuutta ja mielikuvitusta pelimaailman sallimissa rajoissa, toisin sanoen tärkeää on muistaa taitojen ja kykyjen kohtuullisuus. Otathan huomioon, että esittelyiden tulisi myös sopia pelimaailmaan - tämä tarkoittaa, että esimerkiksi sairauksissa kannattaa ennemminkin suosia sairauden oireiden kuvailua. Mikäli haluat, että hahmollasi on haasteita mielenterveytensä kanssa, muista tässäkin tapauksessa jättää diagnoosit romukoppaan. Kerro ennemmin miten asia vaikuttaa hahmosi elämään ja millaisia haasteita se tuo mukanaan.
Jos haluat luoda yliluonnollisen hahmon, josta ei löydy mainintaa foorumilla, esitä ideasi ennen hahmopyynnön luomista esimerkiksi Discordissa tai vieraskirjassa varmistaaksesi, että hahmosi sopii joukkoon. Mielellään laajennamme hahmojen kirjoa ja kompromisseja on aina mahdollisuus tehdä!
Pelissä olevat hahmot ovat näkyvillä ainoastaan pelaajille, mutta Discordissa voit tutustua hahmoihin etukäteen hahmogalleriassa. Myös tämän sivun lopusta löytyy kaksi pelissä olevaa hahmoa, joista voi nähdä suuntaa, minkälaisia hahmoesittelyitä toivomme.
Voit luoda hahmosi esittelyn suoraan foorumille tai halutessasi foorumin ulkopuolelle. Esimerkiksi wix.com on suosittu alusta hahmojen esittelyiden tekoon. Jos kuitenkin teet erillisen nettisivun hahmollesi, sinun tulee linkitttää se foorumin esittelyyn.
Esittelyissä vaaditut asiat
❧ Hahmosi nimi voi olla juuri sellainen kuin haluat sen olevan, mutta kannattaa miettiä sen sopivuutta pelimaailmaan, ajankohtaan ja valitsemaasi lajiin. Erilaiset netistä löytyvät generaattorit ovat oiva apu nimien suunnittelussa.
❧ Ikä, syntymäaika kerro kuinka vanha hahmosi on; milloin hän on syntynyt. Magian avulla elinikää voi pidentää, mutta aatelisilta ihmissuvuilta se on kielletty. Jos hahmosi tarkka syntymävuosi ei ole tiedossa, kerrothan esittelyssäsi miksi asia on niin.
❧ Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen (jos tiedossa) ja siviilisääty ovat hyviä asioita mainita, mikäli ne eivät tule esittelystä esille muutoin.
❧ Asuinpaikka kertoo, missä hahmosi asuu peliin liittymisen hetkellä.
❧ Asema tai työ kertovat hahmosi yhteiskunnallisesta asemasta siellä, missä hän asuu. Reynassa aatelisilla on arvonimet, kun taas sotilas voi kuulua joko Reynan armeijaan tai kuninkaalliseen kaartiin. Corassa on oma kaartinsa, kun taas Dorchassa on armeija. Tavallisen kansalaisen kohdalla voit kertoa mikä hänen työnsä on; hän voi olla kauppias, parantaja jne. Myös Reynan ja Coran hoveissa on erilaisia työtehtäviä, joita hahmosi voi tehdä; puutarhuri, hovineito, opettaja, palvelija, lastenhoitaja jne. Yhteiskunnallisesti tärkeistä asemista on hyvä tiedustella etukäteen yhtenevien näkemyksien vuoksi ja koska sellaiselle hahmolle voisi olla tarvetta.
❧ Laji kertoo mikä hahmosi on; ihminen, haltia, muodonmuuttaja, maagi vai seireeni.
❧ Taidot ja kyvyt ovat tärkeä mainita esittelyssä, mikäli hahmosi on muu kuin ihminen. Muista lukea kansojen esittelyt, joissa on esitelty lajikohtaiset kyvyt. Kun suunnittelet ja kirjoitat hahmosi kyvyistä, muista kiinnittää huomiota erityisesti kohtuullisuuteen. Huomaathan, että Reynassa on mahdollista käyttää myös Dorchassa yleistä mustaa magiaa, mutta se on laitonta ja siten sen käyttäminen on äärimmäisen vaarallista.
❧ Kansa kertoo hahmosi kansalaisuuden. Reynassa syntynyt ja asuva ihminen, maagi tai muodonmuuttaja on reynalainen. Haltiat ovat aina kotoisin Corasta. Vain Sealassa syntynyt ja kasvanut muodonmuuttaja voi kutsua itseään Selkieksi. Dorchan maageja kutsutaan dorchaiksi.
Panosta erityisesti seuraaviin
❧ Luonnekuvaus kertoo millainen hahmosi on perusluonteeltaan ja kuinka hän suhtautuu esimerkiksi ympäröivään maailmaan ja kuinka hän käyttäytyy erilaisissa tilanteissa. Pyri kirjoittamaan hahmosi luonne monipuoliseksi ja sellaiseksi, että se kiinnostaa sinua itseäsi ja koet pelaamisen mielekkääksi. Kiinnitä erityisesti huomiota kokonaisuuteen ja siihen, ettei luonteessa ole selittämättömiä ristiriitoja. Saat luonteeseen syvyyttä sillä, että kerrot millaisen kasvatuksen hahmosi on saanut ja mitkä asiat vaikuttavat siihen, että hän toimii niin kuin toimii ja ajattelee. Millainen ajatusmaailma hahmollasi on? Kuinka hän suhtautuu asioihin; ajatteleeko hän enemmän järjellä vai tunteella, onko hän järjestelmällinen vai luovien ratkaisujen keksijä? Mitkä arvot ovat hänelle tärkeitä?
❧ Ulkonäkö auttaa hahmottamaan kuvien lisäksi millainen hahmosi on, kuinka hän pukeutuu ja löytyykö häneltä jotain erityisiä piirteitä. Huomaathan, että tatuoinnit ovat yleisiä ainoastaan merirosvoilla ja dorchailla.
❧ Menneisyys kertoo hahmosi elämäntarinan syntymästä tähän hetkeen; pyri kertomaan kaikista elämänvaiheista edes jotakin, mutta keskity erityisesti hahmosi elämän tärkeisin hetkiin, jotka ovat vaikuttaneet hahmoosi´merkittävästi. Mikäli hahmosi uhmaa normeja tai lakeja, muista kertoa hänen motiivinsa tehdä niin.
❧ Pienet yksityiskohdat tuovat hahmoon persoonallisuutta ja ovat mukava pieni lisä. Niitä ei siis kannata jättää pois, vaikka niiden mainitseminen tuntuisikin turhalta! Kyse voi olla vaikka hahmosi hauskasta ja hieman omituisesta tavasta tai esimerkiksi maininta siitä, että hän pelkää hämähäkkejä.
❧ Face claim Inspiraatiota faceclaimin etsimiseen löytyy historiallisista elokuvista ja sarjoista, fantasielokuvista ja -sarjoista tai esimerkiksi täältä, mutta kuvan ei tarvitse liittyä teemaan. Faceclaimilla täytyy olla nimi ja mieluiten sellainen, josta löytyy useampia kuvia. Muista lisätä kuvasi kuvapankkiin, suoralinkitys on kielletty.
Ensimmäisen hahmopyynnön lähettäminen
Mikäli kyseessä on ensimmäinen hahmopyyntösi, lähetä hahmosi esittely hahmopyynnöt alueelle ja otsikoi se hahmosi nimellä. Pelinjohto käsittelee hahmopyyntösi mahdollisimman pian; joko hyväksymme hahmosi tai annamme kehotuksen muuttaa tai korjata asioita. Huomaathan, ettemme koskaan anna rakentavaa palautetta ollaksemme ikäviä, vaan koska koemme sen tarpeelliseksi.
Pelaajien hahmopyynnöt
Mikäli olet jo pelaaja ja vanha tuttu, voit lähettää uuden hahmosi esittelyn suoraan esittelyihin. Pelinjohto käy tässäkin tapauksessa hahmosi lävitse ja ottaa yhteyttä joko yksityisviestillä, tai Discordissa, mikäli hahmossa on jotain, joka vaatii lisäselvitystä. Odotamme, että pelaajamme osaavat luoda hahmoja, jotka istuvat hyvin pelimaailmaan.
Born 28.6.1525 in Hayle, Dorcha, age 36 Male and straight Human mage Lives in Varkos Gang leader
fc. Charlie Hunnam
Why have enemies when you can have friends?
Arkyn on noin 184 cm pitkä ja fyysisesti aktiivinen mies. Harteikas ja lihaksikas mies on ennemmin jäntevä ja sopusuhtainen, eikä mitenkään karski tai roteva. Hän on vikkelä liikkeistään ja kokoisekseen yllättävänkin nopea. Arkyn on aina liikkeessä työnsä ja luonteensa johdosta, minkä lisäksi hän myös harjoittelee itsepuolustusta säännöllisesti ja löytää itsensä nyrkkitappeluista ehkä liiankin usein. Miehen elämään ei ole mahtunut paljoa yltäkylläisyyttä, eikä nälkä ole hänelle mitenkään tuntematon konsepti. Ajoittain vaikea ja väkivaltainen elämä on jättänyt jälkeensä paitsi sitkeän ruumiin, myös pitkän kirjon arpia ja kovettumia. Tuore mustelma ei ole mitenkään epätavallinen näky miehen kasvoilla tai ruumiissa.
Vuodet jo näkyvät Arkynin kasvoilla kevyinä uurteina, jotka paljastavat, miten usein hänen huulensa ovat vetäytyneenä miehen tunnusomaiseen virneeseen. Sinertävät silmät tuikkivat hyväntuulisesti tuuheiden kulmien alta ja miehekästä leukaa peittää siististi trimmattu parta. Arkynin vaaleat hiukset on leikattu sivuilta ja takaa lyhyiksi, päälaen pidemmän osan mies yleensä sipaisee näennäisen huolettomasti vahalla taakse pois otsaltaan. Mies ei ole erityisen turhamainen, mutta on ylpeä ja tietoinen ulkonäöstään ja käyttää sitä jatkuvasti hyödykseen. Hän ylläpitää tarkasti tiettyä huolettoman huoliteltua tyyliä, jolla tukee luontaista charmiaan. Arkyn pukeutuu aina yksinkertaisesti ja ennen kaikkea käytännöllisesti. Asetta mies ei kanna avoimesti, mutta hänellä on aina pari tikaria piilotettuna saappaansa varressa ja vyönsä alla.
Things change. And friends leave. Life doesn't stop for anybody.
Arkyn on menevä ja letkeä mies, jonka seurassa on helppo viihtyä. Hänellä on aina hymy herkässä ja naseva kommentti huulilla, eikä mies ikinä kieltäydy juttuseurasta. Hän on vaivattomasti itsevarma ja charmikas, sekä auttamaton flirtti ja varsin nokkela suustaan. Toisinaan hänen sanavalmiutensa on aiheuttanut miehelle ongelmia, sillä hän ei aina osaa pitää suutaan oikeassa kohtaa kiinni. Mies uskoo syvästi, että lähes kaikesta voi selvitä puhumalla. Ja jos puhe ei riitä, pari nyrkiniskua yleensä tekee tepposensa.
Arkyn on elementissään ihmisten ympäröimän, keskellä toimintaa ja huomion keskipisteenä. Hänet harvoin näkee vakavamielisenä tai istumassa yksin nurkassa. Mutta miehen ainainen hymy toimii myös puolustusmekanismina. Arkyn saattaa olla aina äänessä ja kertoa näennäisesti paljon itsestään, mutta puhe on pitkälti pelkkää sananhelinää. Hän antaa illuusion avoimuudesta samalla, kun todellisuudessa paljastaa hyvin vähän itsestään. Pysähtyessä pohtimaan moni tajuaa nopeasti, ettei tiedä juuri mitään Arkynista vaikka ovat itse avautuneet ja kertoneet miehelle elämästään. Arkyn on mestari kääntämään keskustelun itsestään muihin ihmisiin ja puhumaan paljon sanomatta oikeastaan mitään. Hänen rento ja helposti lähestyttävä olemuksensa on yksi suurin syy, miksi Arkyn on niin menestyksekäs huijari.
Kuten huijarilta voi olettaa, Arkyn on loistava valehtelija ja etevä manipuloija. Hän on varsin tietoinen omista kyvyistään, eikä epäröi hyödyntää ulkonäköään ja charmiaan saadakseen haluamansa. Miehellä on kuitenkin toisinaan taipumus yliarvioida kykyjään ja joutua tämän johdosta kiipeliin. Hän itsenäinen viimeiseen asti, eikä pyydä mielellään apua edes silloin, kun voisi sitä tarvita. Mies ei osaa luovuttaa hyvän sään aikaan. Joku voisi kutsu tätä sinnikkyydeksi, toinen jääräpäisyydeksi.
Karismansa takia Arkyn on luontainen johtaja, minkä lisäksi hänellä on suuri sydän ja tarve pitää ihmisistä ympärillään huolta. Vaikkei mies itse osaa pyytää apua, tarjoaa hän sitä vaivattomasti muille. Arkyn rakastaa syvästi ja on erittäin lojaali läheisiään kohtaan. Hän ei kieltäisi perheeltään mitään ja kantaa jatkuvasti huolta heidän pärjäämisestään. Köyhä lapsuus ja kadulla vietetty nuoruus ovat jättäneet jälkeensä melko harmaan moralismin ja maailmankatsomuksen. Arkynin maailmassa on olemassa ”me” ja ”ne”. Itsensä ja omiensa puolesta mies tekisi mitä vaan selviytyäkseen ja varmistaakseen, että myös huomenna kaapista löytyy ruokaa ja puuvarastosta puita. Hän pode mitään tunnontuskia huijatessaan vihollisiaan ja varastaessaan rikkailta. Mutta köyhiltä mies ei ikinä varastaisi ja Arkynia suorastaan raivostuttaa vähempiosaisten kaltoinkohtelu. Hän on Varkosin kaduilla tunnettu kerjäläisten ja prostituoitujen suojelijana.
Arkynilla ei ole mitään muodollista koulutusta tai kirjaoppia, mutta tämä ei tarkoita, että mies olisi tyhmä. Hän ei ehkä osaa lukea tai kirjoittaa kovin hyvin, mutta hänellä on paljon käytännön osaamista ja ymmärrystä. Mies on teräväpäinen ja ennen kaikkea street-smart sekä fyysisesti lahjakas. Hän on yksi niistä ihmisistä, jotka tuntuvat vaivattomasti oppivan minkä tahansa uuden taidon. Mutta samalla Arkyn on varsin kärsimätön, eikä yleensä jaksa keskittyä pitkiä aikoja yhteen asiaan. Hänen pitää saada olla kokoajan liikkeessä ja tekemässä jotain, paikoillaan istuminen ei todellakaan sovi miehelle.
Arkyn on elämän aikanaan ollut tuhansissa käsirysyissä ja katutappeluissa, joten hänen auttamatta on pitänyt oppia pitämään puolensa. Mies on varsin pätevä lähitaistelija ja painija, eikä hän ole huono tikarinkaan kanssa. Pysyy hänellä myös jousi kädessä nuoruuden salametsästyksen johdosta. Mikään sotilas Arkyn ei kuitenkaan ole, eikä hän tietäisi ollenkaan mitä tehdä miekan kanssa. Mies ei nauti väkivallasta, vaikka turvautuukin siihen viikoittain ja joskus turhankin hanakasti. Miehen ensisijainen ase on kuitenkin aina puhe, diplomatia ja tarvittaessa paikalta pakeneminen ja asiaan myöhemmin palaaminen.
Maagina Arkyn ei ole kovin kummoinen. Mies on aina luottanut enemmän charmiinsa ja puheenlahjoihinsa selvitäkseen pinteestä, minkä takia hän ei ole koskaan oppinut käyttämään koko potentiaaliaan. Täysin hyödytön Arkyn ei kuitenkaan ole. Hänen erikoisuuttaan ovat erilaiset illuusiot ja mielen hienovaraiset suggestiot, joilla mies harhauttaa huijauksen kohteitaan ja vihollisiaan.
It is not in the stars to hold our destiny but in ourselves.
Arkyn syntyi kolmantena poikana köyhään talonpoikaisperheeseen. Pojan syntymä ei aiheuttanut suuria aaltoja perheessä, joka oli jo kokenut kuuden lapsen kuoleman ennen hänen saapumistaan maailmaan. Arkynin vanhemmat Erik ja Liv olivat aluksi varovaisia kiintymyksessään, sillä he pelkäsivät pojan kohtalon seuraavan aiempia lapsia. Ja aluksi näin näytti käyvänkin. Arkyn sairasteli paljon ensimmäisen elinvuotenaan ja useaan kertaan Erik ja Liv jo uskoivat hänen menehtyvän. Mutta kuin ihmeen kaupalla poika selvisi vuoden loppuun, ja kesäauringon myötä hänen sairautensakin väistyivät. Hänen vanhempansa henkäisivät helpotuksesta ja Arkynista kasvoi terve poikalapsi. Elämä maatilalla ei ollut koskaan helppoa, sillä hyvinäkin satovuosina Dorchan karu maaperä ei helpolla tuottanut ruokaa köyhän perheen pöytään. Heti kun Arkyn oli tarpeeksi vanha tarttuakseen sirppiin tai kuokkaan, lähetettiin hänet pellolle auttamaan veljiään ja äitiään. Vaikeat vuodet kuitenkin seurasivat hyviä, ja Arkynin ollessa seitsemän elämä alkoi todella koetella Havardien perhettä. Huonot satovuodet ja ankara talvi ajoivat perheen todelliseen köyhyyteen. Nälkä oli nyt jo kuusipäisen perheen jokapäiväinen kumppani, ja kylmyys valtasi vaatimattoman kotitalon polttopuiden huventuessa. Kylmimpinä öinä perhe painautui toisiaan vasten eläinnahkojensa alla, etsien lämpöä toisistaan. Noina öinä Erik ja Liv kertoivat tarinoita Vanhoista Jumalista ja Dorchasta ja valoivat heihin uskoa paremmasta tulevasta. Arkynin nuorin veli, Frey, rakasti vanhempien tarinoita. Arkyn itse oli kiinnostuneempi siitä, mistä tulisi löytämään seuraavan suunpalan itselleen ja perheelleen.
Huumori oli aina perhettä yhdistävä tekijä. Kaikkein vaikeimpina aikoina nauru oli ainoa asia, mikä auttoi jaksamaan eteenpäin. Kun nälästä ja epäonnestaan vitsaili, ei se enää tuntunutkaan niin ylitsepääsemättömän raskaalta. Varsinkin perheen nuorimmat pojat Frey ja Arkyn rakastivat naljailla ja vitsailla keskenään. Poikien välillä oli vain pari vuotta ikäeroa, joten oli luontevaa, että he olivat veljistä läheisimpiä. Vaikka maagien veri virtasikin Arkynin suonissa, magia ei koskaan juuri kiinnostanut poikaa. Hänen vanhempansa opettivat poikiaan riittävästi, että he osasivat hallita magiansa, mutta sen enempää Arkyn ei osannut kiinnostua taidosta. Siksi pojalle olikin yllätys, kun nuorempi veli Frey halusikin oppia enemmän magiasta. Kun veli lopulta lähti Varkosiin opiskellakseen magiaa ja jätti 12-vuotiaan Arkynin jälkeensä, tunsi poika itsensä hylätyksi. Kenen kanssa hän nyt vitsailisi ja viettäisi pitkät pakkasyöt tai päivät pellolla?
Freyn lähtö helpotti perheen taloudellista tilannetta, kun oli yksi suu vähemmän ruokittavana ja taloudellisen tilanteen parantuessa, Arkynille jäi enemmän vapaa-aikaa maatilalla. Poika kuitenkin tunsi itsensä yksinäiseksi. Hänen vanhemmat veljensä olivat selvästi vanhempia ja lähentelivät jo miehen ikää, joten heillä ei ollut aikaa tai kärsivällisyyttä nuoremmalle veljelleen. Seuran perässä Arkyn alkoi viettää enemmän aikaa kylän muiden poikien kanssa. Nuo varhaisteini-iän vuodet olivat täynnä käsirysyjä, uhkarohkeita haasteita ja satunnaisia näpistyksiä. Arkyn oppi yhden jos toisenkin moraalisesti kyseenalaisen loitsun, jolla harhauttaa omenakauppiasta tai kutsua muutaman kolikon ohikulkevan sepän taskusta. Ja vaikka poika usein jäikin kiinni ja joutui pinteeseen hölmöilyjensä seurauksena, olivat nuo vuodet kaiken kaikkiaan onnellisia ja helppoja aikoja. Sadot olivat hyviä, polttopuita riitti ja Arkynin ei tarvinnut pohtia, saisiko sinä iltana ruokaa vatsaansa. Hänen kirjoissaan elo oli lähes täydellistä, vaikka hän toisinaan kaipasikin pikkuveljensä seuraa.
Mutta kuten aina Arkynin elämässä, hyvät ajat eivät ikinä kestäneet ikuisesti. Arkyn oli kuudentoista, kun hänen onnensa otti käännöksen kohti huonoa. Kesäkuisessa yössä ei aluksi ollut mitään tavallisesta poikkeavaa pojan hoiperrellessa kylältä kohti kotia. He olivat varastaneet kokonaisen tynnyrillisen olutta ja maistelleet sen sisältöä pitkälle iltaan, nauttien kesän lämmöstä ja alkoholin riemuista. Matkalla kotiinsa Arkynia vastaan tuli kylän vanha juoppo Rollo. Tämä oli tunnetusti huonotuulinen ja väkivaltainen humalassa, eikä se ilta ollut mitenkään poikkeus. Arkyn kantoi kädessään savikannua täynnä olutta, jonka Rollo halusi itselleen. Arkyn ei ollut valmis luopumaan juomastaan, joten lyhyen riitelyn päätteeksi vanha mies syöksyi nuoremman kimppuun. Kovin kummoista painia kaksikko ei saanut aikaiseksi, sillä molemmat olivat varsin epävakaita humalaisilla koivillaan. Lyhyen käsirysyn päätteeksi Arkyn sai työnnettyä Rollon pois kimpustaan, mutta vanhan miehen jalat eivät enää kantaneetkaan. Oli huonoa onnea, että kadulla sattui olemaan terävä kivenmurikka, johon vanha mies kaatuessaan iski päänsä. Rollo menetti tajuntansa, eikä Arkyn saanut tätä enää virkoamaan. Verta tuntui olevan kaikkialla, eikä Rollo näyttänyt enää hengittävä. Uskoen tappaneensa miehen ja kauhuissaan teostaan, Arkyn ryntäsi kotiin, pakkasi vähäisen omaisuutensa ja pakeni Haylestä. Jälkeensä hän jätti vain nopeasti rustatun kirjeen vanhemmilleen.
Arkyn käytti suurimman osan omaisuudestaan ja ylitti Haylen kanaalin. Nuorukainen ei ollut koskaan ennen ylittänyt kanaalia – oikeastaan hän ei ollut koskaan edes lähtenyt Haylesta. Normaalisti hän olisi varmasti nauttinut seikkailustaan, mutta pelko ja katumus kalvoivat nuorukaisen sisimpää. Hän ei tiennyt mitä tehdä tai minne mennä. Saarelle saavuttuaan Arkyn vietti seuraavat viikot vain harhaillen kylästä toiseen ilman selvää päämäärää tai suunnitelmaa tulevasta. Hänen ainoa ajatuksensa oli päästä kauas Haylesta ja piiloutua. Pari viikkoa hortoiltuaan, Arkyn vihdoin tajusi pysähtyä ja muodostaa suunnitelman. Hänen varasna olivat huvenneet lähes olemattomiin, ja pienistä kylistä tuskin löytyisi hänelle paikkaa tai tapaa tehdä elantoa. Sitä paitsi, tuntematon nuori mies erottuisi heti joukosta pienessä kylässä, jossa kaikki tunsivat kaikki. Hänen olisi keksittävä parempi piilo. Ja mikä sen parempi paikka kadota ihmismassaan, kuin Dorchan pääkaupunki Varkos.
Kului vielä viikko, ennen kuin Arkyn vihdoin saapui Varkosiin. Kaupungin koko ja ihmismäärä yllättivät nuorukaisen, joka oli tottunut vaatimattomaan elämään Haylessa. Hetkeen hän ei tennyt, mitä tehdä. Arkynilla ei ollut jäljellä yhden ainutta kuparia ja ainoa ammatti, jonka nuorukainen osasi, oli maanviljely ja nyrkkitappelut. Niillä tuskin elättäisi itseään kaupungissa. Etäisesti mies tiesi, että hänen setänsä ja pikkuveli Frey asuivat Varkosissa, mutta nuorukaisella ei ollut mitään aavistusta, miten löytää heidät. Sitä paitsi hän pelkäsi uutisten jo kiirineen Varkosiin asti ja Freyn kuulleen hänen teostaan. Arkyn oli liian häpeissään, että olisi voinut kohdata sukulaisiaan. Ja ken tiesi, ehkä nämä ilmoittaisivat hänestä viranomaisille. Ei, Arkynin oli parempi pitää etäisyytensä. Ilman ammattia tai muutakaan mahdollisuutta työllistyä, Arkyn tukeutui nuorena oppimiinsa temppuihin. Varkos oli täynnä varakkaita miehiä ja naisia. Näpistely ei ehkä ollut kunniakasta, mutta se oli parempaa kuin nääntyminen nälkään.
Ennen pitkään Arkynin toimet kiinnittivät paikallisen jengipomon huomion. Odhran oli vanha maagi, eikä kaupungin alamaailmassa tapahtunut mitään ilman, että hän tiesi siitä. Tämä käski miehiään tuomaan Arkynin luokseen. Miehellä oli tapana kerätä ympärilleen nuoria, joista tämä kouli itselleen kätyreitä ja vakoojia. Arkyn oli vielä nuori ja selvästi pakosalla jotain, ilman minkäänlaista turvaverkkoa, jonka puoleen kääntyä. Vaistoten tilaisuutensa Odhran tarjosi Arkynille työtä sekä paikkaa, jossa nukkua. Nuorukainen ei miettinyt kahdesti hyväksyessään tarjouksen. Kesä oli kääntynyt syksyyn ja yöt kylmenivät nopeasti. Arkyn tiesi, ettei tulisi selviämään talvesta näpistellen ja taivasalla nukkuen. Huolimatta nopeasta vastauksestaan, Arkyn ei suinkaan ollut naiivi Odhranin tarkoitusperistä. Hän oli nähnyt tarpeeksi elämässään tietääkseen, ettei mikään maailmassa tullut ilmaiseksi. Eikä hän suinkaan ollut väärässä epäilyksissään. Mikään Odhranin tekemä ei tullut ilmaiseksi, vaan hänen suojattiensa odotettiin maksavansa velkansa ja leipänsä takaisin. Jokaisesta pennistä, jonka Arkyn teki, Odhran otti 70 prosenttia. Tämä tuntui melko kohtuuttomalta jaolta, mutta nuorukaisella ei ollut paljoa vaihtoehtoja, kuten ei ollut muillakaan Odhranin suojateilla. He kaikki olivat köyhiä ja ilman koulutusta tai perhettä tai edes paikkaa elää. Odhranin kyseenalainen hyväntekeväisyys oli ainoa tapa, millä kukaan heistä pysyi hengissä.
Vuodet kuluivat ja Arkyn oppi häpeilemättä käyttämään kaikkia työkaluja pakissaan hyödykseen, oli kyse sitten parista sulavasta sanasta, viettelevästä hymystä tai hyppysellisestä magiaa. Hän oli valmistunut taskuvarkauksista ja näpistyksistä monimutkaisiin huijauksiin, jotka toivat miehelle läjäpäin rahaa ja kontakteja ympäri Varkosin alamaailman. Mies oli oman elämänsä seppä - tai olisi ollut, jos Odhran ei olisi yhä vienyt 70 prosenttia hänen ansainnoistaan. Mitä menestyneempi Arkynista tuli, sen enemmän vanhan maagin verotus alkoi ärsyttää miestä. Kuinka kauan hänen pitäisi maksaa Odhranille tämän pyyteellisestä avusta? Eikö hän ollut jo kuitannut velkansa moneen kertaan? Lopulta vuonna 1550 Arkyn sai tarpeekseen ja asteli maagin puheille. Hän ilmoitti velkansa maksetuiksi, ja että jättäisi Odhranin jengin taakseen. Vanha maagi ei ilahtunut miehen uhmasta, eikä hän voinut vain päästää Arkynia menemään. Millaisen esimerkin se olisi antanut? Odhranin käskystä, joukko maagin konnia hakkasivat Arkynin henkihieveriin ja hetken mies jo uskoi kuolevansa. Mutta kuin ihmeen kaupalla, Arkyn heräsikin myöhemmin hyväntahtoisen prostituoidun sängystä. Nainen oli löytänyt hänet kuolemasta sivukujalla ja raahannut hänet kollegoidensa kanssa sisälle bordelliin. Viikon Arkyn oli viettänyt tajuttomana, ja osa naisista oli jo uskonut hänen kuolevan. Mutta jälleen elämässään mies oli uhmannut todennäköisyyksiä ja selvinnyt. Kestäisi kuitenkin kuukausia, ennen kuin hän pystyisi palaamaan kaduille.
Tervehdyttyään viimein Arkyn löysi itsensä samasta paikasta, kuin Varkosiin saapuessaan. Odhranin konnat olivat polttaneet miehen kodin ja varastaneet hänen säästönsä, joten jälleen Arkyn oli vailla pennin penniä tai kattoa päänsä päälle. Mutta tällä kertaa hänellä oli liuta kontakteja ja taidot uuden omaisuuden hankintaan. Lannistumatta mies kävi takaisin töihin ja pian hän oli haalinut kasaan riittävästi pääomaa elääkseen mukavaa elämää. Toistaiseksi Odhran oli jättänyt Arkynin pitkälti rauhaan, sillä mies oli pidetty alamaailmassa ja tämän tappaminen olisi aiheuttanut liikaa ongelmia. Oli helpompaa esittää, ettei häntä ollut olemassakaan. Arkynille tämä järjestely sopi hyvin ja mies olisi varmasti jatkanut leppoista elämäänsä, jos kohtalo ei olisi puuttunut peliin. Vuosi oli 1552, kun Jack Dipple lähestyi Arkynia pyytäen tältä töitä. Jack oli ollut yksi Odhranin suojateista, joiden kanssa Arkyn oli viettänyt paljon aikaa maagille työskennellessään. Tämä oli Arkynille kuin veli, eikä hän voinut kieltäytyä miehen pyynnöstä. Sana kiiri nopeasti ja pian useampi Odhranin vanhoista suojateista hakeutui Arkynin puheille, joka ei voinut kieltää perheeltään mitään. Ei aikaakaan, kun mies oli kerännyt ympärilleen jo merkittävän joukon ihmisiä. Kuin huomaamattaan, Arkyn oli aloittanut kilpailevan jengin. Ja tätä Odharan ei voinut enää katsoa läpi sormiensa.
Alkoi verinen sisällissota Varkosin katurottien välillä, tosin harva valtaapitävä sitä tuskin huomasi. Miehiä kaatui molemmin puolin, mutta alusta asti oli selvää, että Arkyn oli niskan päällä. Odhran oli ehkä pelätty, mutta Arkyn oli pidetty, jos ei jopa rakastettu. Miehen tiedettiin huolehtivan omistaan ja tämä otti vain 20 prosenttia jäsentensä ansioista, käyttäen tästäkin suurimman osan koko jengin hyväksi. Moni mieluummin vaihtoi puolta, kuin myi Arkynin piilopaikan Odhranille. Mutta sodan hinta kävi raskaaksi ja Arkyn tiesi, että toisen heistä olisi kuoltava. Mies alkoi jo käydä epätoivoiseksi yrityksissään, kun Odhran yllättäen kuoli myrkytykseen vuonna 1554. Kukaan ei osannut nimetä miehen myrkyttäjää, mikä laukaisi huhujen ja legendojen myllyn Varkosin kaduilla. Arkyn oli vain tyytyväinen, että vanha maagi oli kuollut ja tämän jengi kaaoksessa. Odhran ei ollut koskaan nimennyt itselleen seuraajaa, eikä jengin riveistä löytynyt riittävän karismaattista johtajaa korvaamaan maagia. Sota jengien välillä kuoli, ja Arkynista tuli katurottien kiistaton kuningas.
These violent delights have violent ends And in their triumph die, like fire and powder Which, as they kiss, consume