Oletko valmis hyppäämään kuningaskuntaan, jossa magia on arkipäiväistä? Reyna on kuviteellinen kuningaskunta, joka sijoittuu Iso-Britanniaa etäisesti muistuttavalle saarelle. Kuningaskunnassa hallitsee tavallisten ihmisten suku, joka satoja vuosia sitten uskaltautui ensimmäisenä matkustamaan mystiselle saarelle, joka tarinoiden mukaan kuhisee yliluonnollisia otuksia.
Luvassa on draamaa, rakkautta ja taikuutta. Tutustu meihin myös Discordissa!
14. syyskuuta 2023
Syksy on tullut myös Kingdom of Reynaan ja foorumilla on tehty syyssiivousta. Meillä on uusia hahmoja, uusia pelikuvioita ja syksyn mittaan luvassa on myös hauskaa yhteistä tekemistä koko konkkaronkalle!
Kiinnostaako liittyminen? Tutustu erityisesti liittymisalueelta löytyvään liittyjän oppaaseen ja hyppää mukaan keskusteluun Discordissa - olet mitä lämpimimmin tervetullut!
Hyvin nopeasti Reynan valtakunnan syntymisen jälkeen alkoi muodostua laillinen noitapiiri, johon kuului kaikki sallittua noituutta harjoittavat maagit. Niin ihmiset kuin maagitkin halusivat oppia magiaa ja vanhimmat magiankäyttäjät alkoivat opettaa sitä nuoremmille maageille sekä ihmisille, jotta sitä olisi helpompi ymmärtää ja siten hyväksyä. Kaikki olemassa ollut materiaali kerättiin tyhjäksi jääneeseen linnaan, joka ajan kanssa jäi kokonaan noitapiirin käyttöön. Ensin se oli koti noidille, kunnes rakennusta alettiin kutsua kouluksi.
Nykyään linna on suurin tunnettu koulu Reynassa ja sitä pidetään korkeassa arvossa valtakunnassa sekä merkittävänä kulttuurisena tekijänä. Coven tarjoaa kodin nuorille maageille sekä kouluttaa heistä hyödyllisiä ja mikä tärkeintä, turvallisia taiankäyttäjiä. Yhteistyö kuningasperheen kanssa on pitkään ollut mutkatonta ja syvä luottamus on antanut Covenille vapauksia, vaikka toimintaa yhä tarkkaillaan. Koulun rehtorina toimii voimakkain noita, joka kantaa arvonimeä Supreme. Supreme on myös suuressa arvossa hovissa ja vierailee siellä usein ollessaan mukana päätöksenteossa.
Linna sijaitsee lähellä Bayardin linnaa - vain 15 kilometrin päässä -. kaupungin laidalla. Koulun oppilaat sekä henkilökunnan tunnistaa tummista, yksinkertaisista vaatteista sekä smaragdisormuksista, joka on samalla Covenin jäsenten tunnusmerkki. Linna toimii koulun ohella Covenin toiminnan pääkeskuksena ja sen tarkoituksena on varmistaa maagien asemaa ihmisten hallitsemassa valtakunnassa. Reynan maagit eivät kohtaa enää nykypäivänä syrjintää ihmisten toimesta, mutta he ovat hyvin oppineita ja siksi keskivertokansalaista korkeammassa asemassa.
Coven järjestää kerran vuodessa suuren tapahtuman, jonka aikana maagit järjestävät esityksiä, myyvät tavaroita ja yrttejä sekä iltapäivällä ihmiset osallistuvat maagien järjestämään riittiin, jonka aikana toivotaan hyvää ja rauhallista onnea valtakunnalle. Juhla päättyy suuriin tanssiaisiin, joiden tarkoituksena on juhlia ihmisten ja maagien ystävällistä liittoa. Kuninkaallisten, arvohenkilöiden ja seireenien lisäksi joukko onnekkaita kansalaisia pääsee myös juhlimaan.